Site Loader
Amerikan lomakohteet tutuksi itärannikolta länsirannikolle

Tässä blogipostauksessani kerron Yhdysvaltojen suosituimmista lomakohteista. Monet Amerikan lomakohteet ovat suomalaiselle tuttuja elokuvista. Näistä yksi on etenkin New York, jonka komea kaupunkisiluetti on tuttu näky monesta elokuvasta tai tv-sarjasta. Toinen ehdoton suosikki on tietenkin monien elokuvien syntysija Los Angeles ja sinne sijoittuvat Hollywood-kukkulat. Kukapa ei olisi aina haaveillut matkustamasta oman suosikkielokuvansa kuvauspaikoille?

American holidays -blogissani kerron yksityiskohtaisesti suosituimmista lomakohteista. Oletpa sitten aina halunnut matkustaa unelmiesi New Yorkiin tai tapaamaan suosikkielokuvasi tähtiä Los Angelesiin, kaikki Amerikan lomakohteet ovat tutustumisen arvoisia, ja pyrin kertomaan kaikista kohteista monipuolisesti. Kerron omien käytännön kokemuksieni pohjalta, jotta saisit mahdollisimman tarkan kuvan kohteesta ja osaisit suunnitella oman matkasi mahdollisimman hyvin.

Amerikan parhaat lomakohteet

Amerikan parhaat lomakohteet ovat mielestäni olleet juuri itärannikon New York ja Kalifornian kohteet länsirannikolla. Juuri näiden kahden vastakkaisen rannikon erilaisuudet kiehtovat minua. Yhdysvallat on pinta-alaltaan maailman neljänneksi laajin maa, ja maan viidelle aikavyöhykkeelle mahtuukin monenlaista nähtävää. Maan 50 osavaltiota tarjoavat kaikki jotakin omanlaistaan, mutta tärkeimpiä matkakohteita ovat juuri itärannikko ja länsirannikko. Itärannikolta suosituin lomakohde on ehdottomasti New York, joka tarjoaa kulttuuria ja suurkaupungin vilskettä jokaisen makuun. New York on loistava kaupunkilomakohde shoppailun, taiteen, teatterin, gastronomian, tai melkeinpä minkä tahansa, harrastajalle. Sanotaankin, että mitä et tästä mahdollisuuksien kaupungista löydä, ei ole olemassa. New Yorkin lisäksi toinen suosikkini on Kalifornia, ja seuraavassa kappaleessa kerronkin kyseisestä osavaltiosta enemmän.

Kalifornia on väkiluvultaan Yhdysvaltain suurin osavaltio. Kaliforniassa sijaitsevat monet Yhdysvaltain merkittävät suurkaupungit ja siksi Kalifornian nähtävyydet ansaitsevatkin oman kappaleensa blogissani. Ehkä tärkeimmät ja kuuluisimmat Kalifornian kaupungeista ovat juuri suosittuina lomakohteinakin tutut Los Angeles ja San Francisco. Kalifornia sijaitsee Tyynenmeren rannikolla, mikä tekee siitä välimerellisen ilmastonsakin puolesta mainion lomakohteen vuoden ympäri. Los Angeles ei paljon esittelyjä kaipaa, onhan siitä tullut niin erityinen viihdeteollisuuteen keskittyvä kaupunki. Los Angelesin nähtävyyksistä kuuluisin on tietenkin Hollywood-kaupunginosan kyltti sekä tietysti kaduilla käyskentelevät julkisuuden henkilöt, joihin ei voi olla törmäämättä reissunsa aikana. Los Angelesin vastapainoksi suosittelen San Franciscoa, joka on ihanan rento ja vapaamielinen kaupunki Hollywoodin pintaliidon ohelle. San Franciscossa on paljon erilaista nähtävää, mutta ehkä kuuluisin kaikista, ja jolta et voi välttyä, on Golden Gate Bridge.

Roadtrip Amerikan halki

Amerikan lomakohteet tutuksi itärannikolta länsirannikolle

Yksi oiva tapa käydä useat Amerikan lomakohteet läpi samalla reissulla, on tehdä kiertomatka, eli roadtrip. Matkabudjetti täytyy olla silloin kunnossa, koska ihan kevein eväin ei tien päälle lähdetä. USA itärannikon kiertomatka voi olla jännittävä vaihtoehto sen sijaan, että lähtisi ensikertalaisena ajamaan koko maanosan läpi. Pelkkä itärannikon roadtrip on lisäksi hyvä tapa tutustua vain siellä sijaitseviin kohteisiin, joita ovat New York, Boston, Philadelphia, Washington DC, Atlantic City… Niihin kaikkiin ei ehkä muuten tulisi matkustettuakaan.

Jos taas roadtrip Amerikan halki on tähtäimessäsi, se on selvästi vaativampi matka ja kaipaa sekä kunnollista valmistautumista että suunnittelua. Matkaan ei siis kannata lähteä ilman riittävää budjettia, koska matkan aikana voi sattua ja tapahtua mitä vain. Huolellisesti suunniteltu matka tarjoaa sinulle unohtumattomia elämyksiä, ja matkan aikana pääset näkemään enemmän, kuin moni paikallinen amerikkalainenkaan näkee koko elämänsä aikana.

Amerikan parhaat lomakohteet

Amerikan parhaat lomakohteet odottavat sinua, ja toivonkin, että blogini inspiroi sinua suunnittelemaan oman unelmiesi matkan. On tärkeää, että suunnittelet matkasi huolella, ja moni aina kysyykin minulta, että mitä mukaan ulkomaan matkalle. Vaikka puhunkin huolellisesta suunnittelusta ja matkabudjetin teosta, vastaan kuitenkin aina tähän kysymykseen, että tarvitset monesti vain paljon rohkeutta ja avaraa mieltä. Niiden myötä pääset pitkälle, ja moni ongelmakin ratkeaa aivan itsestään. Ja mitä tulee matkamuistoihin, mielestäni parhaat matkamuistot ovat mieleesi painuvat ikimuistoiset kokemukset, joilta et voi välttyä matkasi aikana.

Post Author:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *